Valmennettavien yhteismiitti

Valmennettavien yhteismiitti

Yhteismiitti

Päätimme valmennusprojektiin osallistuvien kanssa pitää yhteismiitin, jossa kaikki valmennettavat tapaisivat toisensa. On hyvä tavata muitakin valmennettavia ”tekstien takana”, jotta voi jakaa kokemuksia samassa veneessä olevien kanssa. Aktiviteeteiksi valittiin projektin teemaan sopivaa tekemistä eli, tietysti urheilua ja kokkailua. Aloitimme päivän Kuntokeitaalla, jossa kiipeilimme Karelian Kiipeilijöiden oppaan neuvonnassa. Kiipeilyseinät herättivät aluksi pientä jännitystä, mutta moni yllätti (ja ylitti) itsensä. Kiipeily sujuikin alkukankeuksien jälkeen varsin mallikkaasti ja saivatpa jotkut pienen kipinän mahdolliseen uuteen harrastukseenkin. Tunti hurahti kuin siivillä ja mieli olisi tehnyt temppuilla seinillä pidempäänkin, vaikka sormet olivat jo varsin väsyneet. Kiipeily oli jälleen kerran varsin hyvä muistutus siitä, että monissa lajeissa tekniikka on voimaa tärkeämpi. Pelkillä käsillä ei pitkään seinillä kiipeillä.

Kiipeilyn jälkeen siirryimme syömisen pariin. Ruokasessiota meille oli vetämässä viime kauden Masterchefistä tuttu Marianne Kuusijärvi. Tarkoituksena oli kokkailla helppoa ja suhteellisen halpaa ruokaa, jota voisi soveltaa myös omaan arkeen. Starttailimme kokkailusession Mariannen jo etukäteen valmistamilla energiapatukoilla. Energiapatukat oli tehty reseptillä, jossa riittää sovellusvaraa välipalapatukasta treenin jälkeiseksi ”palautusateriaksi”. Pääruokana toimi revitty sika itse tehdyllä BBQ-kastikkeella. Pääfokus kokkailuissa oli kuitenkin lihan sijaan lisukkeissa, joiden kohdalla monilla tuntuu mielikuvitus loppuvan perunaan, pastaan, riisiin tai perinteiseen salaattiin. Niinpä teimme lisukkeiksi höyrytettyjä kasviksia sekä coleslawta öljypohjaisella sitruksisella kastikkeella. Kokkailun ohessa jutustelimme laidasta laitaan erilaisista ravitsemukseen liittyvistä asioista ja tulipa siinä muutama myyttikin murrettua. Iso kiitos Mariannelle kokkailusessiosta!

Yhteismiitti5

Yhteismiitti2
 

Yhteismiitti oli mukavaa ajanvietettä ja kokoonnuttua tulee varmasti vielä useampaan otteeseen tässä kevään mittaan. Toisiin tutustuminen loi yhteishenkeä ja toi myös lisäpuhtia projektiin. Yhteismiitti oli myös minulle otollinen paikka kerätä yhteistä palautetta valmennettavilta, jotta voin kehittää valmennustani eteenpäin. Valmennettavien kuulumisia ja tilannepäivitystä projektien osalta tammikuulta voitte lukea hyvinkin pian.

Yhteismiitti3

Yhteismiitti4

 

 


Vastaa